BKT, energia ja ilmastokriisi

Talousjärjestelmä ja ilmastonmuutos ovat kytköksissä toisiinsa voimakkaasti, jopa varsin huolestuttavalla tavalla. En aio tuoda tässä esille mitään kovin mullistavaa, ihan perusasioita vain. Sitä vain on tapana, ainakin minulla, monesti unohtaa ne perusasiat ja takertua johonkin epäolennaiseen. Kaikki asiat eivät toki ole yksinkertaisia, mutta ei niistä liian monimutkaisiakaan pidä tehdä.

Kasvukilpailu

BKT, eli bruttokansantuote on mittari, joka kertoo kuinka paljon me tuotamme rahanarvoista ”jotain”. Siis rahanarvoisia palveluita, vaikka kuntosalikäynti tai sähköskuuttiajelu tai ostettavia tuotteita. Me pyrimme siihen, että BKT kasvaisi jatkuvasti. Meidän pitää tuottaa jatkuvasti uutta, oli sillä tarve tai ei. Irvokkain esimerkki tuotteen tarpeettomuudesta on autioimaihin kipatut käyttämättömät vaatteet ja kertakäyttökulttuurista kertoo meriimme kasaantuvat muoviröykkiöt. Vertaamme BKT:lla itseämme muihin maihin ja olemme suomalaisina huolissamme, jos kasvumme on heikompaa, kuin esimerkiksi muilla pohjoismailla.

Kun tavaraa ja palveluja tuotetaan, vaatii se energiaa. Kuntosali vaatii tilan, se pitää lämmittää ja siellä tarvitaan yhtä sun toista oheistarviketta, sähköskuutit vaativat latauksen ja ladattavaksi ne kerätään öisin polttomoottorin voimin. Ruokaa ja muuta päivittäistavaraa siirretään paikasta toiseen ja pidetään lämpimänä tai jäässä tai jotain siltä väliltä. Tämä vaati jatkuvasti energiaa, öljyä, sähköä, kaukolämpöä. Kun puhun kuluttamisesta, en puhu yksittäisitä ihmisistä, puhun kulttuurista, kulutuskulttuurista. Minäkin olen osa sitä kulttuuria. Tämä on se tapa, jolla meidän halutaan elävän. Tämä on se tapa, joka on yleisesti hyväksyttyä ja toivottavaa. Kaikki muu on jonkinlaista anarkiaa ja kapinaa.

Ilmastokriisissä puhutaan monesta asiasta, mukaanlukien luonnon monimuotoisuuden nopea heikkeneminen. Ennen kaikkea puhutaan kuitenkin ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta. Hiilidioksidin määrän noususta ja sen vaikutuksesta maapallon lämpötilaan, sään ääri-ilmiöihin, veden loppumiseen ja ruokapulaan. Hiilidioksidin määrän nousua tarkastellaan yleensä 1700-luvulta alkaen. Hiilidioksidin määrä on ollut ennenkin korkea, mutta nyt se nousee hälyyttävän nopeasti, ihmisen toimien seurauksena. Maapallo on elinaikanaan kohdannut viisi joukkotuhoa, sellaista tapahtumaa, joka on lyhyen ajan sisällä hävittänyt vähintään 75 prosenttia maapallon eliölajeista. Nyt kaikki merkit viittaavat siihen, että ihminen on viemässä maapalloa kohti kuudetta joukkotuhoa.

Teollistuminen

Kaikki on sidottu tuohon aiemmin mainittuun BKT:een ja sen vaatimaan energiaan. Siihen miten me sen energian tuotamme. Tarkkailemme muutosta erityisesti 1700-luvulta alkaen. Silloin tapahtui jotain, joka muutti kaiken. Kehitettiin höyrykone. Höyrykone sai aikaan valtavan sysäyksen toiminnan energiatehokkuudessa talouden kasvukäyrä näytti unelmien toteutuvan. Tämä kaikki sai vahvistuksen, kun kivihiiltä opittiin hyödyntämään 1700-luvun lopulla.

Jonkin aikaa mentiin hiilellä, mutta ei kauaa. 1800-luvun puolivälissä löydettiin öljy, joka hakkasi energiatehokkuudessa kivihiilen mennen tullen. Nyt me olemme olleet sidottuna tuohon öljyyn jo noin 170 vuotta. Muitakin energialähteitä toki on nykyäänkin käytössä öljyn lisäksi: edelleen kivihiili, puu, turve, ydinvoima, tuuli-, vesi- ja aurinkovoima jne.

Ilmastokriisi

Ilmastokriisi syvenee, mikäli me edelleen jatkamme sellaisten energialähteiden käyttöä, jotka lisäävät hiiltä ilmakehään. Sellaisten energialähteiden, jotka palaessaan luovuttavat hiiltä. Suuri kysymys on, pystymmekö me korvaamaan nämä energialähteet ja erityisesti öljyä jollakin muulla. Tilanne on jossain määrin paradoksi. Me vaadimme energian tuotantotapojen muutosta, mutta halajamme samaan aikaan kasvavan BKT:n perään. Siis rajattoman kasvun perään rajallisessa ympäristössä. Onko energian tuotantotapojen muutos tässä tilanteessa edes mahdollinen? Itse suhtaudun siihen hyvin epäilevästi.

Meillä olisi yksi yllämainittu energialähde, joka riittäisi ikuisesti. Tai siis niin kauan, kuin maapallolla ylipäätään on elämän edellytyksiä. Se on tietenkin tuo edellä mainittu aurinko. Auringon valjastaminen globaalisti olisi iso haaste. Se ei ole ongelmaton ja se ja vaatii myös paljon tahtoa. Mutta valjastimme me sen kivihiilenkin, kun oli pakko. Orjien käyttö energialähteenä alkoi pikkuhiljaa kuulostaa huonolta idealta. Tahtoa vaaditaan nyt erityisesti siksi, koska meillä on edelleen käsissämme tuo helppo öljy. Öljy ja bensan hinta on yhteiskunnassa pyhä lehmä, tästä ei ole epäilystäkään, mutta öljy ei riitä loputtomasti ja ennenkaikkea sen käyttö pahentaa jatkuvasti tilannetta ja tekee kriisin ratkaisusta entistä vaikeamman.

Voisimmeko ajatella toisin?

BKT mittaa siis tuotantoarvoa. Markkinataloudessa BKT:n pitäisi aina vain nousta. BKT ei kuitenkaan suoraan kerro kuinka onnellisia me olemme ja onko meillä esimerkiksi saatavilla puhdasta vettä ja mahdollisuus peseytyä. Elinajan odotekaan ei suoraan korreloi hyvinvoinnin kanssa. Voisi ajatella, että hyviähän kuntosalit ovat, pääsevät ihmiset hoitamaan kuntoaan ja sähköskuuteillekin on tilauksensa, mutta kysymys kuuluukin, että onko näistä tuotteista jo ylitarjontaa, voisiko olla vähemmän. Elokuvakäyntikin lasketaan bruttokansantuotteeseen, mutta nykyään valtaosa elokuvista ei edes tule teattereihin vaan maksukanaville, viihdettä tuotetaan niin paljon, että kukaan ei ehdi sitä katsoa. Jopa äänikirjatkin ovat sellaisia, että niitä voidaan kuluttaa muun toiminnan ohessa ja näin käyttää maksullista, tuotantoarvoa lisäävää palvelua.

Tiedän, että hyökkään tässä voimakkaasti todella hyviäkin palveluja vastaan, mutta siltikään en pysty välttämään ajatusta, että kun markkinatalouden äänet pyytävät meitä kuluttamaan lisää, matkustamaan lisää, asumaan isommissa asunnoissa, niin voisimmeko toimia toisin? Voisimmeko kuluttaa vähemmän. Siis vähemmän energiaa, pyhää öljyä. Voisimmeko perustaa hyvinvoinnin mittarimme johonkin muuhun, kuin ainaiseen kasvuun? Vaikka siihen, kuinka paljon me olemme tänä vuonna istuttaneet uutta metsää tai kuinka paljon me olemme viettäneet vapaa-aikaa?