Tämä on kertomus eräästä sotalaivasta, suuresta hevosesta, elämästä, kuolemasta ja hetken merkityksestä.
Esipuhe – Turussa, kesäkuussa 2022
Kierrämme Länsikeskuksen Citymarketin käytävillä eväitä keräilemässä, mikään ei ole oikealla paikallaan, mutta kiire ei ole. Joudun katsomaan häntä hieman yläviistoon, M, omaa verta. Olen päättänyt, että tällä reissulla ei tule nälkä. Ensimmäisen laivan nimi viittaa skandinaavisiin merenkulkijoihin yli tuhannen vuoden päähän, heistä emme ole nyt kovinkaan kiinnostuneita. Toinen laiva kiinnostaa enemmän, 400-vuotias. Kysyn häneltä myöhemmin, että olenko minä old school-fani, kuulemma ehdottomasti, vaikka tämä ei vaadi enää kuin 30-vuotisen historian.
Tukholmassa, toukokuussa 1627
Linjalaiva on nimitys, joka tulee suurten purjelaivojen aikakaudelta. Raskaalla aseistuksella varustetut suuret purjealukset asettuivat merisodankäynnissä pitkään linjaan ja alkoivat ampua vastustajan linjassa olevia laivoja. Linjalaivoja oli käytössä vielä 1900-luvun puolellakin, mutta niiden vanhentuminen alkoi jo 1600-luvulla ketterämpien fregattien lipuessa taisteluvesille. Lopullisesti linjalaivojen aika oli ohi, kun rauta laitettiin lentämään ja sinitaivaskin valjastettiin tappotantereeksi.
Fregateista huolimatta 1600-luvulla linjalaivoilla kuitenkin pöyhkeiltiin vielä oikein kunnolla Hollantilainen laivanrakentaja Henrik Hybertsson sai tammikuussa 1625 Kustaa II Aadolfilta tilauksen. Kustaa ei pyytänyt itselleen ferraria, ei edes bemaria, vaan Hybertssonin tulisi rakentaa kuninkaalle Ruotsin historian uljain taistelulaiva, 64 tykkiä kantava Vasa. Historia tulisi pian viemään Kustaan mukaan 30-vuotiseen sotaan, mutta tämän laivan kohtalo lepäsi jossain aivan muualla kuin 30-vuotisen sodan meritaistelussa. Lieneekö jonkinlainen kirous asettunut Vasan päälle, kun ongelmat alkoivat jo toukokuussa 1627. Laivanrakentaja Hybertssonin kuoli aivan yllättäen. Kuka voisi ottaa hoitaakseen tämän valtavan rakennusprojektin?
Engelthalissa, syyskuussa 1631
Syyskuinen ilta oli jo painunut mailleen Engelthalin luostarissa, minne kroaattijoukot olivat linnoittautuneet keräämään voimia. Näitä sotia oli käyty jo yli kymmenen vuotta, mutta nyt oli jokin muuttunut ja kroaattipäällikkö oli siitä huolissaan. Sotaan oli liittyyt Pohjolan Leijonaksi kutsuttu kunigas, jonka taisteluista levisivät toinen toistaan pelottavammat huhut. Mieltä ei rauhoittanut yhtään tuo ruskea Oldenburgin ori, jonka huhuttiin kuuluvan tälle kaukaa pohjoisesta tulleelle kuninkaalle. Aiheetonta ei huoli ollut, koska samaan aikaan Kustaa II Aadolf oli raivoissaan. Johan Streiff von Lauensteinilta ostettu ratsu oli maksanut tuhat riikintaaleria ja nyt se oli ryöstetty. Kustaa keräsi kostoretkikuntansa ja hyökkäsi Engelthaliin. Satakunta kroaattia sai surmansa ja Streiffiksi ristitty ori palasi ruotsalaiskuninkaalle korkojen kanssa.
Tukholmassa, kesäkuussa 2022
Seisomme M:n kanssa Vasa-museon pihalla Djurgårdenissa, Tukholmassa. Päivä on lämmin, mutta sisällä olisi viileämpää. Poika empii hieman, koska ajattelee että minä voisin pistäytyä sisällä ja hän viettäisi aikaa tässä puistossa. Vieressä käyskentelevät kanadanhanhet ovat kyllä mukavaa katseltavaa. Kuninkaallisen sotalaiva Vasan mastot sojoittavat museon katon läpi museon ulkopuolella. Saan M:n puhuttua mukaani ja menemme sisään. Vasa on käynyt läpi uskomattoman nosto- ja entisöintiurakan ja se on kannattanut. Minua hämmästyttää miten lähelle tämän laivan avulla on mahdollista päästä sitä elämää, mitä täällä on eletty neljäsataa vuotta sitten. Ajattelin, että täällä olisi vain laiva, mutta täällä on paljon muuta.
Vasa-laivan tarina on vähän niinkuin Titanic myöhemmin. Neitsytmatkalle lähti paikallisia silmäätekeviä ja tietysti laivan miehistö. Vasa upposi kymmenes elokuuta 1628 jo viidentoista minuutin purjehduksen jälkeen. Se ei kestänyt pientäkään sivutuulta liian korkean painopisteensä vuoksi vaan kaatui. ”Mahduitko seisomaan siellä tykkikannella suorassa” kyselen myöhemmin M:ltä. Väittää mahtuneensa, mutta paljoa siellä ei pelivaraa ole voinut olla. Yksi museon huone on rekonstruoitu tykkikanneksi oikeassa korkeudessaan. Vasan haaksirikossa hukkui viitisenkymmentä ihmistä, monet ahtaille tykkikansille loukkoon jääneinä. Vasan noston yhteydessä löytyneitä luita on koottu luurangoiksi. Ne ovat todella vaikuttavia. Ihmisiä, jotka ovat eläneet neljäsataa vuotta sitten. Pituudeltaan he olivat 160-170 senttimetriä. Heille tykkikansilla oli vähän enemmän tilaa, mutta ahdasta oli silti.
Lützenissä, marraskuussa 1632
Streiff oli kokenut omassa hevosenelämässään paljon. Hänet oli myyty suurelle ruotsalaiselle sotapäälikölle, hänet oli ryöstetty ja viety luostariin ja kaapattu taas uudestaan ruotasalaisille. Streiffia ei olis voinut vähempää kiinnostaa tämä kädellisten sotaleikki ja tykkien paukuttelu, mutta tässä sitä taas seistiin, ahneuden ja itsekkyyden uhrina. Lützenin kaupunki oli tulessa ja savu levittäytyi tiheänä viereisen avomaan ylle. Tällä kentällä käytäisiin ehkä 30-vuotisen sodan tärkein taistelu ja Streiff olisi siinä pääosassa.
Vastaikkain Lützenin taistelussa olivat Ruotsi-Saksan joukot, johtajinaan Streiff ja Kustaa II Aadolf ja Albrecht von Wallensteinin johtama imperialistien armeija. Luotettavia silminnäkijätodistajia ei juurikaan jäänyt kertomaan mitä taistelukentällä savun seassa tapahtui, mutta kuninkaan hevonen löydettiin kentältä harhailemasta haavoittuneena ja hänen isäntänsä kuolleena. Vain Streiff itse tiesi mitä Ruotsin kuninkaalle oli todella tapahtunut. Streiff menehtyi haavoihinsa myöhemmin ja hänen nahkansa on museioitu puuhevosen päälle Tukholman Livrustkammarenissa. Tämänkin muistomerkin oikeutuksesta me voimme olla montaa mieltä, mutta Streiffia ne mielipiteet eivät enää hetkauta puoleen eivätkä toiseen.
Tampereella, tammikuussa 2023
Kävelen pimeässä talviaamussa ja kuuntelen Matti Mörttisen erinomaista kirjaa Ensimmäiset. Huomioni tarttuu kohtaan, jossa kuvataan sitä, kuinka naista ja naisen kyvykkyyttä arvioidaan hyvin usein miehen kautta. Jos mies on epäonnistunut, se jotenkin ampuu alas myös naisen urahaaveet. Nainen ei omilla ansioillaan rakenna mainettaan, vaan siinä on aina mies jotenkin mukana. Kirjaa kuunnellessa mieleni vaeltaa edelliseen kesään ja Vasa-museoon. Museossa oli yksi iso sali varattu kokonaan ”Vaasan naisille”. Tuossa miehisessä maailmassa naiset ovat olleet paljon enemmän läsnä, kuin myöhempi historiankirjoitus antaisi ymmärtää.
Jätin tuolla aiemmin kertomatta, kuka saattoi Vasa-laivan rakennusprojektin lopuun. Tärkeä ”Vaasan nainen” oli puhdasverinen bisnesnainen Margareta Hybertsson, joka miehensä kuoltua astui sotalaivatelakalla johtajan paikalle. Margareta bisnestaidot tosin liittyivät maanviljelykseen, joten varsinainen telakan työnjohto annettiin Kapteeni Söfring Hanssonille. Tein muuten juuri äsken sen, mistä Mörttinen kirjoitti, esittelin Margaretan sillä nimellä, millä häntä kutsuttiin, Hybertsson, miehensä sukunimellä. Eihän miehen sukunimen ottamisessa mitään ongelmaa ole, mutta Hybertsson on patronyymi, Hybertinpoika. Margaretan oikea sukunimi oli Nilsdotter.
Tämä ei ole enää Vasa-museon asiaa, mutta eräs toinen tärkeä ”Vaasan nainen” on Kustaa II Aadolfin tytär Kristiina. Poikaa toivottiin, kuinkas muutenkaan, mutta sitä ei Kustaalle suotu. Lapsen syntymässä sukupuolikin oli aluksi epäselvä hänen päällään olleesta ”voitonhupusta” johtuen. Kristiinan tarinaan liitty myös ranskalainen filosofi ja matemaatikko René Descartes, mutta siitä mahdollisesti myöhemmin.
Tukholmassa, kesäkuussa 2022
Olen jotenkin vaikuttunut siitä miten kärsivällisesti M on jaksanut olla minun kanssani museossa. Ehkä hän vaistoaa, että tällä on minulle merkitystä. Kävimme välillä kahvilassa: ”En kaffe, en läsk och två kanelbullar”. Nyt kävelemme rantaa poispäin Djurgårdenista. Sanon, että Livrustkammarenissa me emme mene nyt käymään vaikka siellä olisi yksi hevonen. Menemme sensijaan veneellä vielä kiertoajelun Djurgårdenin ympäri. Kuulokkeisiin tulevalla opasnauhoituksella kerrotaan Vasa-laivasta.
Meidän päivämme huipentuu Green Dayn konserttiin Tele II areenalla. Laulaja Billie Joe Armstrong kysyy, että onko paikalla bändin old school-faneja. Nostan käteni. En nyt varsinaisesti ole fanittanut bändiä, mutta ostin 90-luvulla pari levya ja kuuntelen aina silloin tällöin. M:n mielestä kriteeri täyttyy kuitenkin ilman muuta, kyllä tuo 30-vuoden aikajana riittää. Olemme juuri nyt tässä, jonkinlaisen sukupolvia yhdistävän kokemuksen keskellä. Kuningas Kustaa II Aadolf kuoli 37-vuotiaana, Streiffin elämä jäi niinikään kovin lyhyeksi, Vasa-laiva purjehti vain viisitoista minuuttia. Tämä viikonloppu on ollut minulle tärkeä ja herkistyn hieman, kun Armstrong palaa lopuksi yksin lavalle ja laulaa eroamisesta ja luopumisesta kertovan kappaleen Good Riddance
It’s something unpredictable
But in the end, it’s right
I hope you had the time of your life
Kirjallisuutta
Kirjoituksen lähteenä olen internetin lisäksi käyttänyt seuraavia kirjoja
- Olli Bäckström: Polttolunnaat (SKS Kirjat, 2013)
- Mirkka Lappalainen: Pohjolan leijona Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 (Siltala, 2017)
- Olli Bäckstöm: Lumikuningas (Gaudeamus, 2020)
- Matti Mörttinen: Ensimmäiset – Uraa uurtaneita naisia Suomessa (Into, 2022)
Muut viitatut lähteet
Aiemmin sarjassa käsiteltyä kirjallisuutta
- Herman Lindqvist: Villit Vaasat (2018)
- Anu Lahtinen: Ebba, kuningattaren sisar (2021)
- Heikki Ylikangas: Kustaa Vaasa ja hänen uhmaajansa (2021)
- Juha Hurme: Niemi (2017)
- Herman Lindqvist: Kun Suomi oli Ruotsi (2014)
- Heikki Ylikangas: Nuijasota (1977/1996)
- Mirkka Lappalainen: Susimessu (2009)
Rajallisen taivaan alla 