Hämeenkyrön Akseli Kongossa

Kolonialismin käsittely länsimaalaisesta näkökulmasta on aina hieman ongelmallista. Oman historian synkemmän laidan tarkastelu johtaa monesti vähättelyyn tai siihen, että haetaan vastaavuuksia jostain muualta ja koitetaan näin löytää oikeutus tapahtuneelle. Suomen osuuden tutkiminen kolonialistisessa maailmanhistoriassa lienee vielä vaikeampaa. Helpoin puolustus on tietenkin se, että Suomi ei toiminut siirtomaaisäntänä. Kiistämätöntä on silti, että teollistuneet länsimaat ovat kaikki hyötyneet kolonialismista. Suomenkielistä uudempaa historiankirjoitusta ilmestyy tasaiseen tahtiin. Antti Kujalan Kivenmurskaajat, muutaman vuoden takaa, kartoitti kolonialismin historiaa laajemmin. Uusin teos Kongon Akseli keskittyy nimensä mukaisesti pääosin Kongoon.

Jouko Aaltosen ja Seppo Sivosen kirja Kongon Akseli on hieman viipyilevästi kehittyvä kertomus suomalaisten ja skandinaavien osallisuudesta Afrikan ja erityisesti Kongon siirtomaa-aikaiseen toimintaan. Aluksi kuvittelin kyseessä olevan lähes pekästään Hämeenkyröläisen konemestari Akseli Leppäsen matkakertomus, mutta näin ei onneksi kuitenkaan ole, vaan kirja tarjoaa varsin monipuolisen, pohjoismaalaisen näkökulman 1900-luvun taitteen Kongoon ja muutamiin muihinkin Afrikan valtiohin. Erityisen hyvää kirjassa on, että se on hyvin kiihkottomasti kirjoitettu, tyyli on asiallisen on toteava.

Kirja hyppii ajallisesti edestakaisin. Välillä käsitelllään 1800-luvun loppupuolta ja Kongon vapaavaltion syntyä ja välillä luetaan Akselin matkapäiväkirjoja 1910-luvulta. Päiväkirjamerkinnät ovat vasta vapaavaltion jälkeiseltä ajalta. Tämä epäkronologinen käsittelytapa ei kuitenkaan muodostu ongelmaksi vaan päinvastoin. Akselin tarina on kehyskertomus, jonka ymmärtäminen kasvaa sitä mukaan, kun kirjassa avataan edellisten vuosikymmenien tapahtumia. Kirjan alkupuolelle kerrataan lyhesti Henry Morton Stanleyn sankariasemaa mm. David Livingstonen löytäjänä ja henkilönä, joka oli Akselinkin suuri innoittaja. ”Tohtori Livingstone, oletan”, on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista historiallisista lausahduksista, jota ei kuitenkaan ilmeisesti koskaan lausuttu.

Tyypillistä on, että tämän aihealueen kirjoissa kuvataan väkivaltaa ja rasismia voimakkaasti, niin tehdään tässäkin. Suomessa rasistinen tapa kuvata Afrikkaa ja Afrikkalaisia oli tuona aikana hyvin toisenlaista kuin nykyään. Mustien toiseuttaminen vähempiarvoisiksi ja lapsenomaisiksi oli normaalia. Tästä huolimatta Akseli Leppänen kummasteli päiväkirjassaan sitä väkivallan määrää, johon hän Kongossa törmäsi. Valitettavasti väkivaltaan turtuu ja niin kävi hyvin pian myös Akselille. Hämmästelyn tilalle tuli toisenlaisia päiväkirjamerkintöjä.

Akseli Leppäsen päiväkirjasta: Aamulla annettiin yhtä laiskuria selkään ja siinä sai nähdä kuinka itsepintainen neekeri on, kun hyppäsi yli puurin veteen. Mutta kolme miestä hyppäsi perässä ja kone seisautettiin. ”sälli” laahattiin laivaan ja pantiin kettingit kaulaan niin kuin vikuralle hevoselle

Suomella ei ollut siirtomaita Afrikassa, mutta vuodesta 1903 alkaen belgialaiset ottivat suoraan yhteyttä suomalaisiin työnvälitystoimistoihin, lisäresurssien saamiseksi. Myös koneenkäyttäjäliitto oli aktiivinen tarjotessaan suomalaisille pestejä Kongojoella kulkeviin jokilaivoihin. Akselikin seurasi liiton julkaisuja. Melkein jokaisessa laivassa oli suomalainen konemestari. Kongoon jäi myös yli kolmensadan siirtomaa-aikana siellä työskennelleen suomalaisen hauta.

Väkivaltaisimman ajanjakson Kongon siirtomaahistoriassa muodostaa edellä mainitun Belgian kuningas Leopold II:n aikainen Kongon vapaavaltion ajanjakso ja niinsanotun kumiterrorin aika. Kumin raaka-ainetta, kautsua, kerättiin kumiköynnöksistä ja työläisten kohtelu oli brutaalia. Pitkään läntinen maailma hyväksyi tämän kaiken, johtuen ilmeisesti tietämättömyydestä ja propagandasta, jolla totuus saatiin peitettyä.

Kumiterrorin päättymisen kuvaukset nousevat lopulta yhdeksi kirjan suurimmista ansioista. Tässäkin tapauksessa nähdään miten itseä (länsimaalaista) koskevien raskaidenkin asioiden julkituonti mahdollisimman laajalle yleisölle on tärkeää, vaikenemisen asemesta. Ruotsalainen lähetyssäärnaaja Edward Sjöblom, brittitoimittaja Edmund Morel ja irlantilaistaustainen Kongon konsuli Roger Casament nostetaan esille kansainvälisen skandaalin esilletuoneina henkilöinä. Antti Kujala kirjoittaa skandaalista Kivenmurskaajissa:

Kumikiintiön alittamisesta rangaistiin leikkaamalla käsi irti. Ihmisten irti hakatut kädet olivat Kongon vapaavaltion pian synnyttämän kansainvälisen skandaalin yksi kaikkein pahamaineisimmista tunnusmerkeistä

Myös Suomessa kirjoitettiin laajasti Kongon julmuuksista, jopa niin laajasti, että lapsille suunnattuun Tähti-lehteen päätyi kuva Kongolaisesta lapsesta, joka oli menettänyt oikean kätensä ja vasemman jalkansa. Kongon Akselissa myös Leopold II:lle kuuliaisen Stanleyn sankarinviitta revitään rikki ja sen kantaja osoittautuu mitä julmimmaksi siirtomaaherraksi.

Vaikka Akseli pestautuikin Kongoon vasta kumiterrorin loputtua, pääsi hän todistamaan siirtomaavallan orjuuttamisen ja pakkotyön täydessä laajuudessaan. Kansainvälisten yritysten mielenkiinto siirtyi kumin jälkeen muihin resursseihin, metalleihin ja mineraaleihin. Kongosta louhittua kobolttia ja tantaalia on käytetty Nokiankin matkapuhelimissa, sillä Kongon demokraattinen tasavalta on maailman suurin koboltin tuottaja. Näin meidänkin taloutemme ja bkt:n nousumme on suoraan hyötynyt Afrikasta tuotetuista resursseista.

Akseli menestyi Kongossa lopulta erittäin hyvin. Hänestä tuli telakan johtaja Leopoldvillessä. Hän palasi Suomeen 18 ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen. Kolinialismin muisto elää länsimaissa paitsi kohonneena elintasona, niin myös erilaisina muistomerkkeinä. Laajaa julkisuutta saavutti kesällä 2020 uutinen, kun Antwerpenin kaupunki Belgiassa poisti Leopold II:n patsaan julkiselta paikalta. Mielipiteitä patsaan poiston suhteen esitettiin puolesta ja vastaan. Itse olen sitä mieltä, että tämänkaltaiset patsaat kuuluvat museoon, jossa henkilöiden historia esitetään oikeassa kontekstissa. Henry Morton Stanleyn patsas on edelleen saanut olla paikoillaan Denbighin kaupungissa, Walesissa, vaikka senkin poistamiseksi on esitetty vaateita. Akseli Leppänen kuoli vuonna 1938 Hämeenkyrössä. Hänen muistokivensä on Hämeenkyrön hautausmaalla, siinä lukee ”Siirtomaainsinööri Akseli Leppänen”

Kirjallisuutta

Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen: Kongon Akseli (2022)
Antti Kujala: Kivenmurskaajat – Kolonialismin historia (2019)

Viitteet

Rasistisia patsaita vastaan kapinoidaan myös Belgiassa – Julmasta kolonialismista tunnetun kuningas Leopold II:n patsas poistettiin jo Antwerpenissä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s